?

Log in

No account? Create an account
Les temps sont durs pour les rêveurs. [entries|archive|friends|userinfo]
petty

[ userinfo | livejournal userinfo ]
[ archive | journal archive ]

Suunnitelmia [Oct. 2nd, 2015|02:06 pm]
petty
Kävin äskön sopimassa töihin paluusta. Pelottaa. Tammikuussa palaan töihin, tosin eri työpaikkaan mistä alkuvuodesta lähdin. Entisistä työkavereista näkee uupumuksen, tunnollisimmatkin työntekijät hakee sairaslomaa. On sanomattakin selvää että en halua palata noin kuormittavaan työympäristöön. Vaihtelu tekee muutenkin varmasti hyvää ja lisäksi työmatka lyhenee. Entäs mun vauva sitten? Niin vauva todellakin koska Nanna on vasta 10 kuukautta vanha kun palaan töihin. Onneksi Janne on luvannut jäädä osittain kotiin niin että saadaan meidän hommat soviteltua niin että Nanna ei tarvitse ulkopuolelta hoitajaa (mun äiti korkeintaan sillon tällön) ja talous ei kuitenkaan ole tiukoilla. Mää oon nauttinut äitiyslomasta ja jokaisesta päivästä ton pienen tytön kanssa mutta jokin mussa vetää myös pois kotoa, en näe itseäni kotiäitinä. Tää on siis varmasti paras ratkaisu vaikka pieni pala kurkussa mietin oonko mä hyvä äiti kun palaan töihin niin pian...
LinkLeave a comment

Syksyn tuoksu [Aug. 23rd, 2015|07:14 pm]
petty
Istun tällä hetkellä puiton penkillä nauttien illan viimeisistä auringon säteistä. Nanna nukkuu vaunussa. On haikea olo kun tietää kesän viimeisten päivien olevan käsillä, pian alkaa syksy, sen tuoksun pystyy jo haistamaan tuulessa. Oon koittanut ottaa tästä kesästä kaiken irti. Päiviä on varjostanut huono sää, yksinäisyys, ystävän vakava sairaus ja uudenlaiseen arkeen opettelu. Vuorotellen oon nukkunut hyvin ja huonosti, ollut enemmän ja vähemmän väsynyt ja enemmän ja vähemmän onnellinen. Töihin paluu ahdistaa, syitä tähän on monia. Tärkein ehkä äitiyslomani aikana tapahtuneet muutokset työyhteisössä jotka on vaikuttaneet työilmapiiriin negatiivisesti. Nyt yritän miettiä keinoja lykätä töihin paluuta tai miettiä tilalle jotain ihan muuta. Aika näyttää mihin päädyn. Ja se aika vaan juoksee nopeasti, Nanna täyttää puoli vuotta kahden viikon päästä ja enää valokuvat muistuttaa mua siitä pienestä vastasyntyneestä joka mun sylissä ihan vasta nukkui. Huh miten mun elämä onkaan muuttunut ja tää on vasta alkua!
LinkLeave a comment

Days go by [May. 18th, 2015|08:23 pm]
petty
Parin viikon päästä Nanna täyttää 3 kuukautta. Aika on mennyt ihan älyttömän nopeasti ja välillä mä haikailen sen vastasyntyneen vauvan perään kun toisaalta taas on ihan mahtava huomata miten kehitystä saattaa tapahtua ihan yhdessä päivässä. Aluksi arki vaati opettelua mutta nyt tuntuu että kaikki vaan rullaa omalla painollaan. Meillä on kiltti vauva jonka kanssa on helppoa käydä kylässä ja kaupungilla, yötkin nukutaan hyvin eikä univelkaa tunnu kertyneen. Mä olen hirveän onnellinen mun perheestä ja ylpeä siitä miten hyvät vanhemmat meistä on tullut. Silti mä oon välillä jotenkin yksinäinen. Janne on meidän kanssa onneksi paljon, mutta välillä mä kaipaan päiviin seuraa. oon jotenkin nyt yksin erilaisessa arjessa kun mun ystävät, mä en ole koulussa tai töissä ja musta on riippuvainen pieni ihminen. Mä en käy baareissa tai keikoilla, enkä jaksa valvoa yömyöhään, mä en voi lähteä kotoa aina kun huvittaa. Oon tavannut muutaman kerran saman ikäisten vauvojen vanhempia mikä on ollut ihan kivaa mutta mihinkään muskareihin tai vauvakerhoihin en halua mennä. Mä kaipaan mun oikeiden ystävien seuraa yksinäisinä hetkinä enkä halua niille mulle tärkeille ihmisille hakea korvikkeita vain siksi ettei niillä ole lapsia. välillä kun mä teen vaunulenkin yksin ja pysähdyn istumaan puistonpenkille nauttimaan kevät auringosta mä mietin miten kiva olisi jos joku olis siinä mun kanssa. Ihan vain kävelyllä tai ulkona kahvilla tai jäätelöllä, kai muutkin ihmiset käy kävelyllä kun ne joilla on lapsia? Tää vaihe menee ohi nopeasti ja tiedän että kohta Nanna on jo iso, päiväkodissa ja yökylässä ja mun päiviin löytyy enemmän omaa aikaa mutta jotenkin mulla on palava halu yhdistää vauva-arki ja sosiaalinen elämä. Koska mä oikeesti haluaisin puhua muustakin kun vauvoista ja siihen mä tarviin mun ystäviä.
LinkLeave a comment

Mä en jaksa enää juosta ja vilkuilla taakseni [Mar. 31st, 2015|12:19 pm]
petty
Vaikka luulisi tän arjen pienen vauvan kanssa olevan raskasta ja stressaavaa mun olo on tyynimpi kuin pitkiin aikoihin. Koko raskausaikaa varjostanut pelko ja epävarmuus on poissa ja vihdoin musta tuli äiti.


LinkLeave a comment

(no subject) [Feb. 10th, 2015|08:55 am]
petty
Hämmentynein ilmein katselen pinnasänkyä, hoitopöytää ja lastenvaunuja, vieraita esineitä omassa kodissani. Lipaston laatikko on täynnä pieniä vaatteita. Kaapit pursuilevat tavaraa lapselle, leikkimatto, itkuhälytin ja vaippoja hyllyllä.. Tuntuu hurjalta, ihanko oikeasti tänne muuttaa joku joka käyttää näitä kaikkia?

Rakkaus vatsassani kasvavaan vauvaan on uutta ja ihan erilaista kun mikään tunne aiemmin. Siihen liittyy myös repivä menettämisen pelko, miten voisin suojella häntä, miten voin olla varma että kaikki sujuu hyvin. Eilen psykologin luona purskahdin lohduttomaan itkuun, ajatus synnytyksestä tuntuu ahdistavalta, vastuu uuden ihmisen auttamisesta tähän maailmaan liian painavalta ja pelottavalta. Meni pitkään ennen kun psykologi sai rauhoiteltua minut. Nyt pohdin sektion vaihtoehtoa. Laskettuun aikaan on kuukausi ja tuntuu että aika loppuu kesken. Välillä kuitenkin hengitän rauhallisesti, painan silmäni kiinni ja mietin "meille tulee vauva, ihanaa".
Link1 comment|Leave a comment

Hämmennyksen kyyneleitä [Oct. 2nd, 2014|01:11 pm]
petty
Kyllä, niin sen täytyy olla... sen oltava se! Tunnen kuinka mun vauva potkii!
Link3 comments|Leave a comment

Uuden ajan kynnyksellä [Sep. 12th, 2014|02:25 pm]
petty
Musta on tullut vanha ja tylsä, ja mikä hauskinta pidän siitä.

Asioita joista tällä hetkellä nautin suuresti:

-Päiväunet niin usein kuin mahdollista
-Sohvalle käpertyminen viltin alle työpäivän jälkeen, TV-ohjelmat, Jannen seura, oman kodin rauha.
-Työmatka sunnuntai aamuna kun kaupunki on roskainen mutta hiljainen ja tuulessa tuoksuu syksy.
-Villasukat, suuri kupillinen höyryävää teetä, kynttilät ikkunalaudalla, suukko poskelle.
- Yhteiset käynnit ruokakaupassa kun saan valita hyllyistä kaikkea mieluista, mutten joudu kantamaan painavia kauppakasseja yksin kotiin.
- Aikaisin nukkumaan meneminen ja seuraavana päivänä aamusta nauttiminen ilman kiirettä.
- Syksy, villapaidat, tennarit, kaulahuivit ja pipot ynnämuu lämmin pukeutuminen tukahduttavan kesän jälkeen.
- Hetket kun tuntuukin siltä, että kyllä kaikki vielä järjestyy parhainpäin.

LinkLeave a comment

It's a big deal to be nothing for yourself [Sep. 12th, 2013|12:15 pm]
petty
Päivät lähestyy syyskuun puoliväliä, syksy on tullu varkain ja huomaamatta. Silti on lämmin, vaikka tuulessa tuoksyy syksy. Mä olen noussut suosta, ainakin istumaan sen reunamille. Mä oon alkanut hyväksymään asioita. Mä en halua olla vihainen tai katkera, haluan olla kiitollinen. Toisinaan jopa nostan katseeni eteenpäin ja haaveilen, mietin tulevaisuutta, ja näen siellä tiettyjä asioita. Mun täytyy ennenkaikkea pysyä omana itsenäni ja miettiä mitä kaikkea on vielä edessä. Ei mun myöskään tarvitse unohtaa mennyttä, enkä haluakkaan unohtaa mun saamia henkisiä haavoja ja turpaanottoja koska jollain lailla oon niiden kautta vahvempi ja erilainen, muuttunut. Mä aion ottaa syksyn, talven ja tulevan vastaan, kaatua jos oon kaatuakseni ja itkeä jos tunnen surua tai vääryyttä.

I wanna know
If I can stand proud behind my shadow
In a way I used to
I wanna know If I learned anything at all
Behind my shadow in a way I did
all of those little words
Pieces of planet earth
They're Hanging on me
They fight with me
They're Sleeping in me
They run with me
I wanna know if my shadow could be proud
...It is then but not for now
Link1 comment|Leave a comment

My cry works [Aug. 19th, 2013|01:36 pm]
petty
Keskenmenon jälkeen päätin antaa itselleni niinsanottuun surutyöhön yhtä paljon aikaa kun ehdin olla raskaana, mulla on vielä kolme viikkoa aikaa märehtiä tätä ja sitten tän on lopullisesti jäätävä taakse. Mä en itke enää, mun on helpompi hengittää, helpompi katsoa eteenpäin. Välillä mä silti ajattelen että nyt mä saattaisin jo tuntea vauvan potkut, tässä kohtaa en enää pystyisi enkä haluaisikaan piilotella mun kasvanutta vatsaa, mun laskettuun aikaan olisi neljä kuukautta. Niin ei kuitenkaan ole. Ne jossittelut ja ajatukset tuntuu jopa absurdeilta. Ja silti joka päivä mä hymyilen, joka päivä mä kuitenkin nautin. Mä nautin mun ystävistä, siitä että mä saan olla oma itseni ja mua rakastetaan. Mä saan nauraa kahvikupin tai kaljatuopin äärellä mulle rakkaiden ihmisten kanssa, mä oon niiden sydämissä ja ne mun. Joka ilta mä nukahdan Jannen kainaloon, joka päivä mä rakastan sitä enemmän. Joka aamu mä herään ja keitän aamukahvin kahdelle. Me eletään ja suunnitellaan, me ollaan perhe vaikka me ollaankin kaksin, se riittää nyt. Päivä päivältä tää helpottuu, katkeruudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta huolimatta mä en aijo luovuttaa, en mä vaan ole sellainen.

oblivion-book-books-forget-Favim.com-646726_large
LinkLeave a comment

Still too young to fail, too scared to sail away [Jul. 27th, 2013|12:07 pm]
petty
Päivä päivältä, askel askeleelta. Nyt on jo heinäkuun loppu, pian vaihtuu elokuuksi. Mä en huomaa ajan kulua, mä en ajattele tulevaisuutta sen kummemmin, se sattuu vielä liikaa. Tuntiden vuoristorata on muuttunut loputtomalta tuntuvaksi tasamaaksi, ehkä mä oon jonkinlaisessa tunnelukossa, en jaksa enää surra, katkeroitua, mutta mä en aina muista miten iloitakkaan, välillä tuntuu että mä vaan haluan olla rauhassa, pistää silmät kiinni ja hengittää tuntematta sen kummemmin mitään. Mä en tiedä mitä tästä eteenpäin, mutta ehkä ei ole vielä aika tietääkkään.

thumb

large55
LinkLeave a comment

navigation
[ viewing | most recent entries ]
[ go | earlier ]